sunnuntai 4. elokuuta 2013

Agiliitelyä

Olen siin harrastanut meidän labradorinnoutaja "Iran" kanssa agilityä viime elokuusta lähtien eli kohta noin vuoden.
Käytiin ensimmäisissä mölli agilitykisoissa 2vko sitten ja sijoituttiin 2, vaikka virhepisteitä oli yhteensä 15.
Mutta aika oli meillä niin hyvä, että sijoituttiin.
Ihanneaika oli 40s ja meijän aika oli 26s;)
Ensikerralla sitten viellä paremmin:)
Yhteistyö meillä paranee koko ajan vain entistä enemmän ja se on todella hieno juttu!
Ja Iralle ei ole väliä, jos sanoo radalla jonkun esteen nimen vaikka perunaksi, koska se seuraa eniten käsiä ja kroppaa, kuin ääntä.
Iran kanssa pyritään tulevaisuudessa kisaamaan ihan virallisissa kisoissa ja joskus ois ihan kiva päässä ulkomaille asti.
Nessin kanssa aloitan siis agilityn, kun se täyttää vuoden ja nyt se on siis 11kk.
Ei ole löytytnyt vielä sopivaa alokas ryhmää meille, mutta yritän vielä etsiskellä vaikka jonkun penturyhmän tai sitten odotan, kun saan Iran kanssa kohta avaimen halliin, niin pääsen itse treenailemaan kakaran kanssa:)
Mutta tässä nyt muutama video miun ja iran treeneistä!










Odottaessa uusia treenejä:) 

lauantai 3. elokuuta 2013

Tästä kaikki alkoi!:)

 Olen koko elämäni tykännyt koirista ja syntymästä asti kotona on ollut koiria.
Kun synnyin, niin kotonamme oli Saksanpaimenkoira "Digi", joka oli sopiva koira siihen aikaan meijän talouteen, koska ei välittänyt vaikka ratsastin ja hypin sen päällä, vaikka normaalisti noin iso koira oisi voinut jo puraista, mutta Digi oli kyllä niin ihana koira.
Digin lisänä oli vielä Kääpiöpinseri "Iida"(Ruskea), joka rakasti ihan valtavasti pieniä lapsia(enimmäkseen vauvoja).
Mutta siis koiraa rupesin kinuumaan noin 10 vuotiaana, mutta vanhemmat eivät suostuneet, koska he kyllä tiesivät etten olisi valmis vielä noin nuorena ottamaan koiraa ja siihen se koirakuume sitten jäi noin puoleksi toista vuodeksi, kunnes kotiin muutti musta Labradorinnoutaja "Ira" ja sen jälkeen vaaleanruskea Labradorinnoutaja "Pommi".
Äiti ja Iskä harrastavat niiden kanssa Nomea ja Ira käy kanssani agilityssä tällä hetkellä.
Siinä tuli käytyä äidin ja iskän mukana kaikissa koirajutuissa ja siinä samalla sitä mietti, että kuinka kivaa oisi, jos ois oma koira, jonka kanssa tekisi samoja juttuja, koska noi Nome jututkin silloin kiinnosti itseäni vähän, kun vanhempien mukana tuli niin paljon liikuttua.
Yhtenä iltana Äiti tuli istumaan sänkyni reunalle, kun luin Koirarotu kirjaa ja kysyi, että kiinnoistasko Shetlanninlammaskoira miuta ja ei ollut vaikea kysymys miulle ollenkaan, koska vastasin saman tien "Joo!"
Kaikki illat meni siitä lähtien eri kenneleitä etsiessä ja kaikki paikat mistä pentuja kysyttiin , niin kaikki pennut sattuivat olemaan varattuja
Mutta sitten Mummilta saimme tietää, että hänen lähellä Joutsenossa asuu Shetlanninlammaskoira kasvattaja "Anneli Määttä" ja Kasvattajan koiraa "Liliä" oltaisiin juuri menossa Astuttamaan lähiaikoina.
Silloin heräsi kiinnostus ja oltiin paljon yhteyksissä kyseiseen kasvattajaan.
Tutustuin kasvattajaan hyvin ja tuli oltua mukana astutus reissulla ja myöhemmin myös sheltti leirillä.
Astutus onnistui ensimmäisellä kerralla todella hyvin ja seuraavalla viikolla kuultiin, että koiralle on luultavasti tulossa pentuja ja siellä vatsassa sitten lopulta näkyikin 2 pentua.
Olin kasvattajalla viikonloppuja yötä ja odotettiin yhdessä kaikki ne yöt, että milloin Lili synnyttäisi.
Yhtenä Keskiviikkona sitten, kun olin koulussa, niin kasvattaja soitti ja sanoi, että nyt on syntynyt 2 todella pientä ja sievää tyttöä. 
Toinen pennuista oli Merle ja toinen Trikki.
Onneksi jäljellä oli vain 1h koulua ja koulun jälkeen juoksinkin kotiin ja sitten kohti joutsenoa-->
Kasvattajalla tuli rupateltua monta tuntia pennuista ja kaikesta muustakin kivasta.
Päivät kuluivat todella nopeasti ja kun pennut olivat 6viikkoa, niin vihdoin pääsin sitten valitsemaan, että kumpi olisi sopiva itselleni ja ei ollut vaikea valinta, koska olin pidellyt aina kasvattajan luona merleä eniten, joten se oli se merle!
Viikon päästä lähdettiin sitten hakemaan oma pieni "Nessi" pentu kotiin.
Oli mukavaa, koska sinä päivänä, kun pentu haettiin, niin alkoi syysloma ja sain ne kaikki päivät treenata luoksetuloa ja olla muutenkin pennun kanssa:3
Tällä hetkellä "nessi" on 11kk eli noin kuukauden päästä 1v. <3
Ollaan treenattu toko ja agility juttuja ja kotona ihan vain kaikkia temppuja opeteltu.
Tulevaisuudessa pyritään kisaamaan agilityn parissa ja ehkä tokonkin, jos kaikki menee hyvin:)
Mutta nyt laitan muutaman kuvan ja kerron myöhemmin lisää!:3




                                                                 Nessi pentuna:










                                                               Nessi vähän vanhempana:

Nessi 7kk





                                                       Myö pysytää aina yhessä:3



Nessi viilentymässä(ei tykkää yhtää..)
Kyllä alkaa seuraaminen pikkuhiljaa sujumaa:)
Ystävykset pysyy aina lähekkäin<3

 ja tosiaan äitini kirjottaa myös blogia: http://irajapommi.blogspot.fi/